Turvallisemman tilan periaatteet

Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kunnioita itsemääräämisoikeutta. Älä koske toista kysymättä lupaa. Muista, ettet voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. Pyydä tilaa myös itsellesi tarvittaessa.

Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Pitäydy ulkonäön arvostelusta, juoruilusta ja stereotypioiden ylläpitämisestä.

Älä tee oletuksia ulkonäköön tai toimintaan perustuen. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyvystä

Anna tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.

Kuuntele ja opi. Ota vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat ennakkoluulottomasti. Suhtaudu jokaiseen vastaantulevaan asiaan ja tilanteeseen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.

Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.


Toimi näin, jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua

Jos huomaat jonkun käyttäytyvän asiattomasti tai muutoin rikkovan Turvallisemman tilan toimintaperiaatteita, puutu tilanteeseen. Voit ilmoittaa tapahtuneesta myös häirintäyhdyshenkilölle suoraan paikan päällä. Häirintään tai ahdisteluun syyllistynyt henkilö voidaan tarvittaessa poistaa välittömästi tapahtumapaikalta. Mikäli koet tai huomaat toiminnassa tai tapahtumissa häiritsevää käytöstä, voit ottaa yhteyttä hallitus[at]halko.fi.